Sopimusehdot

SOPIMUSEHDOT

KAUPAN PERUUTTAMISOIKEUS


Valtaosalla etämyyntituotteista on 14 päivän peruuttamisoikeus, jonka kuluessa kuluttaja voi perua kaupan ilman erityistä syytä.

Jos kuluttaja peruuttaa sopimuksen, myös siihen liittyvä luotto-, vakuutus- tai muu sopimus (esimerkiksi asennussopimus) peruuntuu.

14 päivän peruuttamisaika lasketaan tilatun tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta.



PERUUTTAMISILMOITUS



Peruutusilmoitus on tehtävä viimeistään 14 päivän kuluessa tavaran vastaanottamisesta tai sopimuksen tekemisestä. Jos peruuttamisajan viimeinen päivä on lauantai tai pyhäpäivä, peruuttamisilmoituksen voi tehdä vielä ensimmäisenä arkipäivänä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiselle ei tarvitse esittää perusteluja.

Tilauksen peruuttaminen pitää tehdä ilmoittamalla siitä peruuttamislomakkeella (Ota yhteyttä -sivulla) tai sähköpostilla. Tavara on palautettava viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä.

Pelkkä tavaran palauttaminen tai noutamatta jättäminen postista ei riitä. Kuluttajan vastuulla on tarvittaessa näyttää, että ilmoitus on tehty. Kuluttajalla on oikeus ilmoittaa peruuttamisesta myös ennen tavaran toimittamista.

Peruuttamisilmoituksen voi tehdä:

- peruuttamislomakkeella (Ota yhteyttä -sivulla)

- vapaamuotoisesti esimerkiksi sähköpostilla




TAVARAN JA MAKSUN PALAUTTAMINEN



Jos kuluttaja peruuttaa kaupan, tavara on palautettava viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Kuluttajan vastuulla on tarvittaessa näyttää toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla.

Kuluttajan on maksettava palauttamisesta aiheutuvat kustannukset.

Yrityksen on viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuaan palautettava kuluttajalta saadut maksut. Yrityksellä on oikeus pidättyä maksujen palautuksesta, kunnes tavara on palautettu tai kuluttaja on osoittanut lähettäneensä tavaran takaisin, esimerkiksi palautuskuitilla.

Jos tavara on olennaisesti muuttunut tai vähentynyt, kuluttajalla ei ole oikeutta saada takaisin koko maksamaansa summaa. Jos kuluttaja on valinnut muun kuin edullisimman toimitustavan, esimerkiksi pikatoimituksen, yrityksen ei tarvitse palauttaa siitä aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia.

Jos yritys ei palauta rahoja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tai tavaran saatuaan, kuluttajalla on oikeus viivästyskorkoon. Yrityksen on palautettava maksut samalla maksutavalla, jota kuluttaja on käyttänyt. Maksun palauttamisesta ei saa aiheutua kuluttajalle kustannuksia. Palautus voidaan tehdä muulla tavoin, kuten lahjakortilla, vain kuluttajan suostumuksella.

Jos kuluttaja on maksanut ostoksensa esimerkiksi verkkopankissa, summa on palautettava kuluttajan ilmoittamalle pankkitilille. Luottokorttimaksu hyvitetään vastaavasti luottokortille. Jos kuluttajan tilinumero ei ole yrityksen tiedossa, yritys voi palauttaa rahat esimerkiksi maksuosoituksena.

Jos yritys ei palauta rahoja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuaan ja ostos on maksettu luottokortilla, kuluttaja voi vaatia rahoja takaisin luottoyhtiöltä. Kuluttaja ei voi vaatia luottoyhtiöltä hyvitykseksi suurempaa summaa kuin on luottokorttiyhtiölle maksanut.